Olen viimeaikoina pohtinut omaa hermostoani ja sen kuormittumista, miten olen sitä tietoisesti sekä tiedostamatta hoitanut. Elettyä elämääni on kertynyt 60 vuotta.
Minut on ympäröinyt hoitava ympäristö ja pienestä asti.
Varhaislapsuuteni vietin maaseudulla isossa perheessä, jossa elämä soljui turvallisessa ympäristössä ilman turhia kuormittavia tekijöitä. Sai elää ja olla, tilaa riitti.
Aikuisiällä taas tuli veneilyharrastus, joka vei luonnon ja vesistön ääreen vapaa-aikoina. Luonto hoiti kokonaisvaltaisesti kehoa ja mieltä.
Veneilyharrastuksen loputtua hakeuduin koulutukseen, joka oli kiinnostavaa ammatillisestikin, mutta nyt näin vuosien jälkeen tunnistan toisenkin syyn hakeutua alalle, oppia keinot joilla voi auttaa muita, mutta myös itseään. Pilates, jooga ja uinti (myös avanto) valikoituivat lempeiksi harrastuksiksi, kun keho halusi pysähtyä.
Oletko sinä pysähtynyt pohtimaan elämääsi kokonaisuutena? Mitä se kertoo valinnoistasi matkan varrella? Voisi näin tässä vaiheessa todeta, että loppujen lopuksi keho on niin viisas, että se ohjaa valintojasi jos vain annat sille tilaisuuden.
Tämmöiset mietteet
